Maija Muinosen Mustat paperit on kirja, joka on helppo nähdä ehdokkaana, kun vuoden parasta esikoiskirjaa valitaan. Tämä johtuu jo siitä, että Muinonen kuuluu TRES-ryhmään, joka pyrkii etsimään uusia keinoja tekstin ilmaisuun. Ja "oppeja" esikoiskirjassaan Muinonen käyttääkin. On toistoa, tekstiä vain sivun alalaidassa, kappalejaot heittävät, lauseet päättyvät ilman pisteitä jne. Mutta hyvä uutinen on se, että kaikki tehokeinot istuvat kirjan juoneen ongelmitta ja napakasti.
Kirjan päähenkilö on kuolemansairas Ann Miel, joka ennen kuolemaansa päättää kirjoittaa pojalleen muistoja yhteisestä eämästä, ja äidin neuvoja tulevaa elämää varten. Hän tilaa paperintoimittajalta 500 arkkia A4-paperia, ja aloittaa urakan. Pojan lisäksi alkaa valmistua tekstiä myös lastenhoitajalle Rosalle. Aluksi tekstit ovat hellyyttäviä muisteluja äidin ja lapsen yhteisistä kokemuksista. Rosalle Ann kirjoittaa ohjeita kasvatuksesta jne. olettaen, että Rosasta tulee pojan huoltaja.
Hyvin pian tekstien sävy muuttuu. Ann alkaa kuvailemaan Rosalle asuntoa, johon heidän on muutettava. Samalla alkaa tulla ohjeita liittyen pojan vuosien päästä alkavaan kouluun, ystäviin, tyttöystäviin...Rosankin yksityiselämä saa Annin yksityiskohtaiset reunaehdot.
Kirjeiden saajien spektri laajenee. Ann on palkannut itselleen nopean lähdön palkkamurhaajan toimesta, ja murhaaja saa tarkkoja ohjeistuksia missä, mistä ja milloin hänen on Ann ammuttava. Teon on oltava näyttävä, ympäristöä kuohuttava muttei liian raaka tai kivulias. Luoti pitää osua kuitenkin päähän klo 13:02 seuraavana päivänä.
Narsisti alkaa nostaa päätään. Rosa saa kirjeissä enemmän ulkonäköään koskevia moitteita. Kaikki Annin pojan tulevat ystävät (ja vaimo) ovat pojalle täydellisiä, mutta ei missään nimessä niin täydellisiä kuin pojan rakas äiti. Ihmiset tulevat muistamaan pojan nimenomaan hänen traagisesti kuolleen äidin takia.
Mitä pidemmälle kirja etenee, sitä enemmän Muinonen alkaa viljelemään tekstissä tehokeinoja. Mutta kuten mainittua, taktiikka toimii. Äidin sairaus vaikuttaa osaltaan hänen kykyynsä kirjoittaa selkeästi. Onhan hän kuolemansairas (vai voisiko kyseessä olla enemmänkin henkisen laadun sairaus, kirj. huom!). Kirjailija onnistuu myös ujuttamaan äidin kontrollifriikkimäisiin ajatuksiin lukijalle nautintoa tuottavaa huumoria. Esimerkkinä käy esimerkiksi Ann Mielin kirje paperintoimittajalle, jossa hän pyytää tätä parinkymmenen vuoden päästä ottamaan mielin pojan paperiliikkeeseen työharjoitteluun. Toinen esimerkki: jos palkkamurhaaja epäonnistuu, sankarilääkäri pelastaa Annin, hänellä aloitetaan syöpähoidot, hiukset lähtevät, ja hänen poikansa ei enää tunnista kaunista äitiään...
Tarinan edetessä Muinonen sekoittaa äitiä oikein olan takaa...mitä jos kirjoitetut ja kirjoittamattomat paperit menevät sekaisin...tai kirjoitetut keskenään. Kukaan ei enää tiedä, mikä on oikea järjestys.
Kelpo debyytti on siis kyseessä. Muinosen kyvyt kirjailijana punnittaneen kuitenkin kunnolla tulevissa kirjoissa. Toivottavasti niitä riittää.
Kommentit