"Isossa porttolassa vähäiset lutkat vaihtuvat kerkeästi toisiin." Herodeksen ajatuksia vaivaava pelko tulee hänelle ääneen sanotuksi vanhan muukalaisen toimesta Herodeksen omassa puutarhassa aikana, jolloin ruhtinaan vastoinkäymiset ovat alkamassa. Herodes tietää totuuden."Niin, Rooma on iso porttola ja minua vaivaa viheliäinen ongelma: alan olla liian vanha portoksi."
Asko Sahlbergin mestarilliset historiasta ammentavat kirjat saavat hienon jatkumon Herodeksesta. Aikaisemmin Sahlberg on sijoitellut kirjansa Suomen historiaan: 1800-luvun alkuun, pommitusten keskelle Helsinkiin ja läpimurtoromaaninsa Tammilehto sisällissodan aikaan. Nyt hypätään kerralla vähintäänkin tapahtumarikkaille vuosikymmenille ajanlaskumme alkuun Rooman imperiumin kukoistuskauteen.
Sahlbergin päähenkilö on Herodes Antipas, yksi mahtavan Herodes Suuren pojista, kolmeneljäsosaa juutalainen, ja tuleva ruhtinas. Hän on niitä harvoja Herodes Suuren jälkeläisiä, joita isä ei tapa oman hallintoaikansa vainoharhaisina vuosina. Antipas saa perinnöksi hallittavakseen mieleiset Galilean ja Perean maakunnat. Valtataistelujen, väkivaltaisuuksien ja mahtavan papiston hallitsema Juudea (ja erityisesti sen keskus Jerusalem) eivät Herodesta kiinnosta. Siispä Herodes Suuren kuoltua, ja Rooman keisarin Augustuksen annettua siunauksensa uudelle vallanjaolle, alkaa Antipasin ruhtinaskausi rauhallisissa maakunnissa.
Herodes on kirjoitettu kahdelle eri aikatasolle. Toisessa Herodes Antipas on vanheneva hallitsija, jonka kantapäitä "nuoret portot" kolkuttelevat. Toisessa Sahlberg taasen kuvaa Antipasin nuoruutta, huolettomia opiskeluaikoja, ja elämää valtansa kukoistuksen aikana. Hieman irrallisena osana on vielä luku, jossa Antipasin läheisen palvelijan, Joosafatin, näkökulmasta kerrotaan Herodeksen hallitsija-ajasta.
Herodeksen ensimmäisillä sivuilla tulee jo huomanneeksi jotakin erityisen tuttua, turvallista ja valtavan nautittavaa. Ehkä tätä vertausta ei pitäisi tehdä, mutta kirja on kuin onnistunut jatkumo Mika Waltarin historiallisille romaaneille. Voisi jopa sanoa, että se voisi olla eräänlainen rinnakkaisteos "Valtakunnan salaisuudelle". Tapahtumat ovat samoihin aikoihin. Keisarillinen Rooma kuohuu. Juudeassa juutalaisten sisäiset ristiriidat ovat koko ajan räjähdyspisteessä. Uhka idästä on olemassa. Kiivailijat (eli alkukristityt) alkavat nostamaan päätään. Vääriä (ja oikeita) profeettoja liikkuu jatkuvana riesana. Toisin kuin Waltari, joka katseli Manilianuksen kautta tapahtumia hieman tarkkaillen, on Sahlberg uskaliaasti ja herkullisen onnistuneesti antanut äänen yhdelle pääosan esittäjälle.
Vertaus Waltariin on siinäkin mielessä oikeutettua, että Sahlberg on ottanut tyylikseen hyvin waltariaanisen lauseen. Lisäksi huumori on hyvin samankaltaista, osittain mustaakin mustempaa mutta osuvaa. Herodeksen naishenkilöt ovat järjestään pirullisia, hulluja tai seksihurjastelijoita. Kyltymätön prostituoitu "Nakertelija" osoittautuu loppujen lopuksi Herodeksen elämän naiseksi. Herodeksella on avustajanaan läheinen Joosafat. Eihän tämä voisi enempää Waltaria muistuttaa.
Mutta jätetään vertailut Waltariin myhäillen, ja keskitytään enemmän Herodekseen. Ajanlaskumme alkuaikoina Juudeassa eli oikeastaan kaksi henkilöä, joiden pään sisälle moni varmaan haluaisi mennä. Toinen on Pontius Pilatus ja toinen on nimenomaan Herodes Antipas. Molemmat eivät olleet historiallisesti katsottuna mitään puhtaita pulmusia (jos nyt siihen aikaan kukaan oli), mutta Sahlberg saa Herodeksessa lukijan monta kertaa havahtumaan ajatukseen siitä, että Herodeksen ristipaineet keisarilta Roomasta, sisäiset konfliktit, Jerusalemin papiston valtasekoilut ja oman suvun (verinen) perintö vaikuttivat Herodekseen koko ajan, ja hän oli oikeastaan vain uhri.
Sahlberg luo päähenkilöstään jopa sympaattisen kuvan. Rooman keisari antaa juutalaisten harjoittaa omaa uskontoaan, ja Herodes ajattelee samoin kaikista Galileassa ja Pereassa asuvista ihmisistä. Antaa kaikkien kukkien kukkia. Herodes jopa alkaa uskomaan Johannes Kastajan olevan uusi profeetta, ja vaikkei itse uuteen "rakkauden" uskoon sytykään, ei hän estä muita syttymästä. Vasta ulkoa päin tulevat paineet saavat Herodeksen tekemään rikoksen, joka jää häntä mietityttämään koko loppuiäksi, ja joka muuttaa Herodeksen hallitsijankauden lopulta veriseksi.
Herodes on eräänlainen oman aikansa pragmaatikko. Hänelle eivät Rooman jumalat tai juutalaisten Herra näyttele erityistä roolia elämässä. Jopa jumalat kuolevat, ajattelee Herodes. Toisaalta köyhien näyttäytyminen Galilean Tiberiaassa on Herodekselle ihmetyksen aihe. Todellisuus on kuitenkin jotakin muuta kuin mitä ruhtinas sen luulee olevan.
Kritinuskon alkutaipaleesta kirja antaa myös mielenkiintoisen ja arkisen kuvan. Johannes Kastaja näyttäytyy meuhkaavana naistenmiehenä, joka kastaa ihmisiä uuteen uskoon, ja samalla kaataa naisia telttaansa. Hänen jälkeensä tuleva Jeesus onkin verevän Johanneksen täydellinen vastakappale - hiljaisella äänellä puhuva nuhjuinen, kaikkea muuta kuin karismaattinen kansankiihottaja. Johannes Kastaja on se, joka Herodeksen mieleenkin jää. Kuvaavaa on Jeesuksen ristiinnaulitseminen, jossa sekä Herodes että Pilatus haluavat pelastaa miehen, mutta kun Pilatuksen arkaillessa pääsevät papit suhmuroimaan Jeesuksen ristille, ei tuo tapahtuma aiheuta kuin olankohautuksen sekä Herodeksessa että Pilatuksessa. Virhe tuli tehtyä, mutta onhan näitä kaiken maailman profeettoja tässä pyörinyt ja tulee vielä pyörimään. Herodes itse asiassa hämmästyy valtavasti, kun hänelle selviää myöhemmin, että alkukristityt seuraavat nimenomaan Jeesusta eivätkä karismaattista Johannes Kastajaa.
Erityiskiitokset Sahlbergille täytyy antaa niistä jaksoista, joissa kuvataan Roomaa. Herodeksen nuoruuden aika, ja vierailut pahamaineisessa Suburrassa ovat hienoa luettavaa. Myöskin Herodeksen tapaaminen alkukristittyjen kanssa Rooman viemäriverkostossa on oivaltava. Niin keisarin palatsit kuin viheliäisimmät porttolat tulevat faktakirjamaisen tarkasti esitellyiksi.
Herodes on miellyttävä lisä historiallisiin fiktioromaaneihin ja pelkästään lukuromaanina toimiva. Mutta suuria teemoja pyrkii myös pintaan. Minkä arvoinen on ihmisen elämä kaiken mielettömyyden keskellä. Ahneuden ja vallanhimon määrä on rutistava ja täysin sokea ihmisen (tai ihmisryhmien) kohtaloille. Herodeksen ajatuksissa piilee usein tarve ja halu "downshiftata". Päähenkilö sattuu olemaan vaan niin keskiössä että luovuttaminen ei ole helppoa. Sota on ainainen uhka, ja sen tulokset aina kaikille osapuolille traagiset. Mitä on rakkaus? Miehen ja naisen väliltä sitä on vaikeaa kirjasta löytää, miehen ja miehen väliltä enemmänkin. Uskontojen tuoma lähimmäisenrakkaus ei kovin vilpittömänä esiinny. Juutalaisilla se on oman kansan etujen ajamista (ja siellä vielä tietyn eliitin). Kristityillä on tarve korostaa rakkauttaan ja kunnioitustaan kaikkiin, mutta samalla lähetyskäskyn nojalla "pakko" ajaa omia käsityksiään jääräpäisesti läpi. Eiväthän nämä teemat taida kovinkaan vieraita olla. Ajankohtainen kirjakin siis. Ehkäpä ei siis kuitenkaan vain upea lukuromaani.
Kommentit