Ja kyllä kerronta toimiikin erityisesti loppua kohden mennessä, kun eräiden päähenkilöiden käyttäytymismallit saavat lisävalaistusta. Ennen tätä kirja toimii eräänlaisena köyhän miehen Sjöwall&Wahlöö -dekkarina. Sinänsä on hienoa, että Järvelä ei lähde sille tielle, jolla moni pohjoismaalainen dekkarikirjailija jo vaeltaa. Trendikästä on nykyään se, että murhan pitää olla mahdollisimman mielikuvituksellinen, raaka, mieluiten lapsiin kohdistunut jne. Järvelä ammentaa (oikeastaan Crime Timen hengessä) aiheensa nykypäivän ongelmista, ja siitä mihin syrjäytyminen, välinpitämättömyys ja rakkaudettomuus voi johtaa.
Vaikka kirjassa se murhakin tapahtuu, ei se oikeastaan ole lukijalla päällimmäisenä mielessä teosta lukiessaan. Enemmänkin kyselee olosuhteita ja historiaa, jotka ovat johtaneet kirjan päähenkilöt käyttäytymään niin kuin he käyttäytyvät. Osaan Järvelä antaakin vastauksen, osaan (tarkoituksellisesti?) ei.
Kirjan juoni lyhykäisyydessään on nuorten ihmisten halu tulla huomatuksi (tässä tapauksessa graffitien toimesta), ja vastavoimana tapahtumakaupungin vartijayrityksen pyrkimykset estää julkisten paikkojen, VR:n junanvaunujen jne. sotkeminen. Tapahtumapaikkana on Kotka ympäristöineen. Kaupunkia tunteville kirja luo maukkaita yksityiskohtia kaupunginosien kuvauksina ja tapahtumien vyöryinä tutuilla Kotkan maamerkeillä. Vilahtaapa tekstissä Kouvolakin - vielä ankeampana paikkana kuin Kotka.
Tyttö ja pommi yrittää tavallaan olla se Sjöwall&Wahlöö -dekkari, jossa päähenkilöiden toimintamallit ovat selitettävissä yhteiskunnan heille antamien "pelikorttien" mukaan. Ns. rikollisten - muutaman nuoren - kohdalla Järvelä onnistuu aika hyvin. Ei hieman ahdasmielinen satamakaupunki ole ideaali paikka asua ihmisille, jotka ihannoivat Berliinin vapaata taidemaailmaa ja Banksyn katutaidetta. Omat työt saattavat olla vain tägejä junanvaunuihin, mutta ei ympäristö muuhun mahdollisuutta annakaan. Eikä eväitä ole kotoakaan pitkälle tullut, haaveet onneksi kuitenkin elävät.
Graffitien tekijöiden vastapuoli, vartiointiliikkeen "punaniskat", on taasen kuvattu hieman yksioikoisesti läpeensä pahoina ja valmiina vaikka tappamaan tyydyttääkseen toimeksiantajansa halut. Ajatus on hieman liian "moottoripyöräkerhomainen". Vai pitäisikö sanoa, että mistä minä tiedän minkälaista porukkaa vartiointifirmoihin ajautuu töihin. Ihmisiä, jotka ovat joko petoja, tai joista kuoriutuu peto, jos oma tai muiden oletettu yhteiskuntarauha ovat uhattuina?
Joka tapauksessa Järvelä saa koneen loppua kohden hienosti rullaamaan, ja loppuratkaisun tietynlainen yllätyksellisyys on oivaltava. No, ihan viimeistä lukua saa kukin tahollaan pohtia. Vapaus, itse valittu vankeus, itsemurha vai kaikkea tätä?
Kommentit